this seems real to me
you love me but you don't know who I'm
so let me go
(3 Doors Down - Let Me Go)
Eilisilta opetti taas paljon, vahvuuksiani humalaisena naisena. Kuten edellinen lausuma antaa ymmärtää, eilinen meni hyvin vahvasti viihtymyksen puolella. Vaikka koko kaupunki puhui (ja suuntasi) suomalaisen hevimetalli yhtyeen keikalle, oli jonkun valittava tiensä yhdelle kaupungin lihatiskeistä, joilta vaikka "impotentti ameeba" löytäisi kaltaistaan (kutu)seuraa. Itsehän lähdin rehellisesti vain viihtymään tyttöjen kanssa, mutta ennen pitkään, androgyynistä pukukoodista välittämättä, lääppijöitä roikkui iholla, hiuksissa, pakaroissa ja selässä. Kiitos, olen imarreltu, mutta silti kokoNAINEN. Se, että kehut, kuinka heilutan lanteitani tai kun kokeilet takamukseni kiintymystä, ei saa minua tarttumaan kravaatistasi ja viemään sinua kotiluolaani. Minä nimittäin osaan lyödä takaisin. Älä tartu minuun kiinni, jos et osaa odottaa vastaiskua. Vaikka minulla ei ole rinnassani museokylttiä (Älä koske!), luulisi sinun ääliö tajuavan, etten ole kuin auto, jonka pintaa hivellään ennen koeajoa. Muistuttaisin: minä liikun, minä puhun ja ennen kaikkea, minä ajattelen. Sinua ei onnista, jos koetat lukottaa minut käsilläsi seinää vasten, sillä vaikka olisin humalassa, taidan silti lyödä sinut seinään. Sitä kutsutaan tahdonvoimaksi.
Kuten voitte ehkä uumoilla, tällä menolla minusta tulee ilkeä ja kärttyinen vanhapiika, joka jää töihin ylimysopistolle ja opettaa sadoille eläville sukupolville suomalaisen kirjallisuuden klassikkonimet. Minä vain puhun ja kaikki muu minussa sammaloituu kun suuni holvit puoltavat sanoja. Katkeruus on kuollut niistä samoihin aikoihin kun vaihdevuodet kallistuivat kohti loppuaan ja hiusteni ruskea kääntyi ruutisavun harmaaksi. Minä rakennan hautaholvini ruostuneen kerrostalon alimpaan kerrokseen. Kuuntelen postilaatikosta elämän ääniä ja vakoilen ovisilmästä rakastavaisten suudelmia ulko-ovella. Keitän kahvia itselleni ja katselen jo kauan sitten kuluneita elokuviani hyllyssään. Ja sitten eräänä aamuna jätän menemättä töihini neljänkymmenen vuoden tunnollisen päivän jälkeen. Opiskelijat innoitsevat yllätyksenä tulleesta vapaasta iltapäivästä, mutta vasta viikon päästä huomataan jonkun puuttuvan. Kun pelastuslaitos murtautuu asuntooni, he löytävät minut vuoteltaani, pukeutuneena parhaimpiini ja lasittunein silmin kattoon tuijottaen, mitään enää näkemättä. Kuolinsyyksi arvellaan tuskastuminen. Kuolinilmoitukseen painetaan:
"Kuoli näkemättä elämää."
Hyvää sunnuntain jatkoa teille. Minä taidan palata fonetiikan termien pariin, luen sivusen Oidipusta ja keitän L:n kanssa pinaattikeittoa. Kun en vielä ole kuollut.
Post Mortmem: Kiitos M ja T kun saitte minut lähtemään. Te olette niin upeita! Eilinen oli paras baari-iltani ikinä, mutta tiedättehän, ei niitä paljon ole ollutkaan.
Kommentit