Kaikki hyvin valtakunnassa. Internet toimi silloin, kun pitkin. Solukaverit ovat molemmat kivoja. Huoneeseeni paistaa lämmin ilta-aurinko, joka lämmittää tätä kerrostalon ylähuoneiston perunakellaria, sillä siltä täällä aamulla tuntui, kun nakkasin unisukat pois jaloista. Minulla on ruokaa jääkaapissa, kysymys kuuluu, milloin osa niistä kävelee itse pois. Luulen nimittäin, etten ehdi syödä niitä kaikkia ennen viimeistä parasta ennen päivää. Oh gee, onneksi meillä on iso pakastin (kiitos L).
Minulla on niin kutinoiva olo. Vaikka sanoin kaikille, että olen tämän päivän jälkeen hieman sekaisin kaikesta uudesta tiedosta, en oikeasti kuitenkaan ole. Minulla on hyvin varma olo. Kuulin, että kaiken järjen mukaan minun pitäisi saada suomen kieli sivuaineeksi ilman mitää erillistä valintakoetta, valittiinhan minut sisään opiskelemaan suomen kieltä ja kirjallisuutta. Kirjallisuuden opintovaatimuksia lukiessani hoksasin, että tenttikirjojen pelkoluetteloista saa itse valita ne kirjat, joita tenttii. Minä niin pidän yliopistollisesta vapaudesta. Pidän myös siitä, että koulut alkavat vasta yhdeksän jälkeen. Kun koulusta vapautuu vasta myöhemmin iltapäivällä, iltarientoihin ei ole niin pitkä aika. Jos joku kysyy, mikä minulta jäi ensimmäisenä päivänä parhaiten mieleen, vastaisin: fuksiaisten päivä ja toisen humanistin nenäverenvuoto. Ja se äärettömän söpö teologipoika. Äiti, älä innostu vielä. Periaatteet minullakin on.
Olisi vielä tsiljoonabiljoona asiaa hoidettava, mutten jaksa. Minusta on kiva maata 120 senttiä leveällä sängylläni ja antaa syysauringon paistaa helposti paleleviin varpaisiini. Heittäydyn takaisin sängylle ja avaan kirjan tai ryhdyn katsomaan DVD:tä. Kun vielä ei tarvitse opiskella.
Kommentit