Koska voin laskea sormillani ne blogini lukijat, jotka tuntevat kasvot oikeaan henkilöllisyyteeni, uskallan kirjoittaa tämän seuraavan selonteon. Luotan siihen, että ainakin yksi ei välitä seuraavasta kirjoituksesta mitään ja muille osoitteeni on tuntematon. Joten uskallan ottaa vastaan kaiken sen anonyymin ryöpytyksen, jonka kirjoitukseni voi kohdata. Mutta ennen sitä:
- Odotin tätä tapausta kuin kuuta nousevaa, mutta sanoin jossain vaiheessa, että pelkään pettymystä.
- Ruotimani henkilöhahmot ovat minulle tärkeitä ja kirjoitin tätä sydänverellä.
- En halua sulautua vanupumpuliin "kun sitä odotettiin niin paljon jallajalla": vaikeneminen on tosiasioiden hiljainen hyväksyntä ja sitä en aio hyväksyä.
Varoitin nyt: te, jotka ette ole vielä ennättäneet katsomaan Sex and the City - Sinkkuelämää - leffaa teattereissa, älkää lukeko allaolevaa arvostelua elokuvasta, sillä saatatte saada tietoonne asioita, joihin voitte pettyä ennen elokuvan katsomista. Olette varoitetut.
Olen siis todella, todella pettynyt. Ensinnäkin, juonipaljastuksista kohuttiin paljon ja kovalla äänellä, mutta koko elokuvassa ei ollut juonta lainkaan. Ensimmäiset 30 minuuttia pyörittiin Carrien ja Bigin häiden ympärillä, sen jälkeen 1h 45minuuttia Carrie ja Miranda angstasivat vuorotellen ja viimeisellä 15 minuuttilla saatiin loppuratkaisut kuin tykin suusta. Liikaa tapahtumia, joista osalle oli annettu aikaa yliarvostetun paljon ja osa hujahti ohi aivan liian nopeasti. Jäin odottamaan lisää selityksiä ja elokuvan jälkeen oli olo, mitä minä oikein muistan koko raihnasta. Elokuva oli pelkkää värinäytöstä, johon oli poimittu elementtejä tältä ja tuolta kaudelta: hieman muotinäytöksiä neljänneltä kaudelta, vauva ja raskaus neljänneltä ja viidenneltä kaudelta, muutto kuudennelta kaudelta, vauvakutsuja sieltä ja täältä, eroja ja pettämisiä pitkin sarjaa. Lisäksi inhosin sitä pitkitettyä, turhaa kuljeskelua kadulla.
Elokuva ei ollut lainkaan niin fabulous kuin sarja ja tälle fanille tuli tunne, että sarjaan oli laitettu paljon aineksia, jotka olivat täysin turhia: Meksikon reissu, muotinäytös, Carrien hiustenvärjääminen ja Carrien assistentti. Lisäksi Louis Vuitton -laukku, jonka Carrie antoi Louiselle, oli aivan kamala. So last season ja niin värikäs. Missä oli kaikki Manhattanien juominen ja kahviloiden (seksi)keskustelut? Ne harvat tapaamiset, joita he tekivät, olivat joko pienemmissä porukoissa tai koko poppoon tapaamista täydensi Lily, jonka kuulleen ei käytetty s-sanaa. Mutta pahin kaikista: Carrien uusi asunto vauvakutsuilla! Missä oli se boheemi ote, joka Carrien asuntoon kuului? Sydämeni itki verta.
Hahmoista puuttui kaikki se särmä, joka heillä oli sarjan aikaan. Carrie murehti ja märehti ja hänestä puuttui kaikki se kiukku, jota hän osoitti Bigille aiemmin. Hän oli niin täynnä rakkautta, että unohti kaiden oleellisen. Miranda oli angst: nyhyy, olen perheellinen mutta vietän uudenvuoden yksin. Missä oli kaikki se sarkasmi, jota hän edusti sarjan aikana? Hänestä oli tullut liian äitimäinen, liian tavallinen. Charlotte oli melkein kuin itsensä, mutta hysteerisyyttä oli karsittu hieman liikaakin pois. Olisin toivonut, että hänen ja Harryn perhe-elämään olisi perehdytty enemmän vaan ei. Ainoa, joka ei tuottanut pettymystä, oli Samantha: botox, naapurin miehen tuijottelu, koira ja lopulta Smithin hylkääminen.
Paljon pahaa, mutta hieman hyvää. Annan hieman plussapropseja Carrien ja Bigin asunnon ihanasta vaatekaapista ja kosinasta Manolo Blahnikkeilla, vaikka niiden kenkien karvareunus oli kamala ja itse en ylipäätään iskisi kinttuihini samanlaisia kenkiä, maksoivat ne sitten 500 dollaria tai olivat huippusuunnittelijan tekemät. (Aivan kuin tämä vastaisi todellisuutta: jos minulle suotaisiin edes teoreettinen mahdollisuus nähdä aidot Manolot, voisitte kuvitella reaktioni). Lisäksi se Carrien symppistavis pitkäpaita ja polvisukat oli elokuvan paras asu. Jes.
Kommentit