Kasvaa vuosien paino
meidät pian alleen musertaa
käy jalkoihin tyly asfaltti
unet ohuiksi kuluttaa
Anna tuulen puhdistaa
nostaa helmoja
heittää hiukset sekaisin
kevätmyrskyn kastella
mekko liimata kiinni vartaloos
niin olet kaunis
kaunis
ja maailma on sun
(Tehosekoitin: Maailma on sun)
Palasin tänään pieneen palaan nostalogiaa, viiden vuoden taakse. Olin katsomassa siskoni valmistujaisia ja kun sähköasentajiksi valmistuneet nuoret nousivat lavalle, näin toisessa rivissä yhdet liiankin tutut kasvot. Hiukset olivat muuttaneet väriään, mutta edelleen ne olivat yhtä kurittomat ja siivottomat kuin silloin, kun ihastuin niihin hiuksiin. Kasvot eivät olleet muuttuneet, lukuunottamatta pientä kaksoisleukaa. Silmien tuike ja se musta puku: kaikki oli kuin vuosia sitten.
Siinä hän seisoi, ensimmäinen todellinen ihastukseni, jonka näin viimeksi tasan vuosi sitten vilaukselta huoltoasemalla. Kuinka se korvensi, se koiranpentumainen katse. Jäin tuijottamaan pojan suuntaan ja kaikki järjettömät ajatukset risteilivät mielessä. Tunnistiko hän minut, sillä kuvittelin hänen katsovan suuntaani mutta kääntävänsä sitten katseensa vastakkaiselle seinälle. Totisesti, minähän kohtelin häntä kuin tyhjänpanttia lelua. Olin menettänyt kiinnostukseni, voit mennä. Tämä kaikki tapahtui siis jotenkin kamalan nopeasti ikimuistoisissa kotihipoissa, joita edelsi kahden viikon "se tuijottaa sua, se varmaan tulee sinne, se tulee sinne" vatvominen. Muistan edelleen ne hitaat, joissa olimme ainoat lavalla ja kuinka hänen kätensä laskeutuivat alemmas. Kaikki meni liian nopeasti, pullonpyöritys ja se, kuinka vessassa saamani ahdistuskohtauksen ja undulaatin kanssa käydyn keskustelun jälkeen mietin, mitä tästä tulee, kun koettaa maanantai. Ahdistuin niin, etten käyttänyt hänen koskettamia housujani moneen viikkoon, ajatus tuntui ahdistavalta. Enkä vastannut hänen sanoihinsa kuin muutamalla turhalla sanalla ja kuinka lopulta "jätin" hänet tekstiviestillä (!). Tiedän, säälittävää.
Siellä salissa minulle tuli mieleen, voisinko koettaa kalastella hänen katsettaan juhlan jälkeen. Sanoa vaikka sanasen? Mietin, pitikö hän minua vielä sievänä, olisinko ollut se nainen, johon hän olisi langennut jälleen vuosien jälkeen. Seurusteleeko hän? Mietin myös sitä, että entäs jos en olisi näyttänyt hänelle ovea? Olimme niin erilaisia, kuvitelkaa klassinen hyvä tyttö/paha poika vastakkainasettelu. Veikkaan, että juttumme olisi kaatunut yhteisön paineen alla, sillä minun jälkeeni poika deittali kuukauden parasta ystävääni, kunnes jätti tämän tekstiviestillä, joka oli käytönnössä lähes sama, jonka lähetin pojalle. Silloin vihasimme häntä yhteistuumin: minä siksi että hän oli ahdistava ja ystäväni siksi että tämä oli paskiainen. Eikä mennyt kuin puolitoista vuotta, kun yhdeksännellä olin jälleen hänen suuntaansa. Paha vain, että hän inhosi minua tuolloin, kuten kaikki muutkin luokkamme pojat.
En nähnyt häntä enää sen jälkeen, kun poistuin salista. Se oli ehdottomasti parasta. Eihän meistä koskaan olisi tullut mitään. Sitä paitsi, hän on aina kahlinnut minut muistoissani: olihan hän ensimmäinen poika, joka piti minusta.
Kommentit