Hiekkapaperia
Silkkiä, samettia
Savurenkaita
Ilmaan puhallat
Ja pelkäät niin
Mut kukaan ei huomaa
Tänään kaikki haavat repeytyivät auki ja tuntui, kuin millään ei olisi ollut enää merkitystä. Se lähti siitä, kun rikoin lasin. Se vain lipesi käsistäni, mutta sitä sattuu, sehän oli vahinko. Jotenkin siitä lähti taas se tunne "mitä pienistä, sinulla on kädet haavoilla, mutta meidän ruoka on nyt pilalla", ettei ole väliä siitä, mitä minulle taas tapahtuu. Aivan sama. Minähän olen tämän perheen epäonnistuja ja potkusäkki, mielipiteilleni ei pedata vuodetta tässä talossa, kaikki mitä teen, päätökset, ovat vääriä, kiellettyjä.
Pitkät varjot tanssivat
Seinillä
Sun ympärillä
Kuulet naurua
Kun ovet aukeaa
Kellut pinnalla
Etkä uppoa
Olet ilmassa
Tässä pyörremyrskyssä kaikki ovat kääntyneet optimisteiksi. Tai ei, heidät on käännytetty, he tahtovat uskoa parempaan niin kovin, että unohtavat realiteetit. He ovat tyytyväisiä lahjoihin, suudelmiin armaaltaan, rahaan ja materiaan. He näkevät kaiken silkin läpi, pehmeänä ja lempeämpänä kuin se todellisuudessa on. He uskovat kykenevänsä kaikkeen ja saavuttavansa mitä vain. Heille huominen on hurmaa, tämä päivä on hurmos. Mitä minä teen sille, en mitään, minun sanoillani ei ole katetta.
Sä olet ulkopuolella
Ja se paha silmä tuijottaa sun selkääsi
Kännyt ympäri, muttet ketään nää
(Egotrippi - Ulkopuolella)
Kaiken tämän keskellä minun pitäisi vielä hyväksyä. Ikään kuin vielä käsittäisin, mitä on tapahtunut. Ikään kuin olisin saanut oman surutyöni käyntiin, aivan kuin olisin jo valmis. Aivan kuin pystyisin noin vain unohtamaan kuukausien petturuuden ja salailun, aivan kuin tämä olisi ollut aina näin. Ikään kuin pystyisin unohtamaan sen, että oikeasti meitä ollaan hylkäämässä jo toista kertaa. Tunnen itseni niin mitättömäksi. Mietin tänään, miten kauan menisi, ennen kuin huomattaisiin, että olisin poistunut. Kun ei minusta ole koskaan ollut vaivaa, niin kuinka minun olemassaoloni muka sitten huomattaisiinkaan?
Kommentit