Joskus on hyötyä siitä, että joutuu valvomaan. Monesti olen unen ja valveen rajamailla kaikkein luovimmassa tilassa. Kerran sain idean aivan upeasta runosta, jota toistin mielessäni monta kertaa, jotta aamulla kirjoittaisin sen ylös yöllä hiottuna timanttina. Mutta vasta pari päivää myöhemmin muistin, että mitään runoa koskaan kehittelin ja unohdin sen. Sinne meni myyntitykki eikä ollut edes ensimmäinen kerta. Kun Ranskassa vietin unettomia öitä korvani takia ja kivun ja unen rajamailla jouduin kuuntelemaan naapureiden kotibileitä (They're tryin to make me go to rehab, I said no, no, no) niin silloin kehitin hienon runon. Silloin olin niin väsynyt ja kipuuni turtunut, etten saanut edes kynää pidettyä kädessä ja kun vajosin horrosuneen kuumalla vedellä täytetty limsapullo korvani vieressä haihtui runo viimeisine järkevine ajatuksine jonnekin kauas.
Mutta maanantaina minua viimein lykästi. En saanut unta sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä ja kierin sängyssäni vielä puoli kahden aikaan yöllä. Silloin se nousi jostain mieleen: tulevan kirjani nimi. Ironista on, etten koskaan ole vakavasti miettinyt kirjan kirjoittamista ja nyt minulla on sille nimi. Kun siinä sitten olin hereillä, kehittelin jo kirjan rungon ja tarinan etenemisen. Nyt tarvitsen muistikirjan. Nyt työstetään!
Kommentit