Parempaa loppuelämää

Been there, done that

2009-04-20T14:36:01+03:00

Kuten monet ovatkin jo saattaneet huomata, on Parempaa loppuelämää hiipunut syvään hiljaisuuteen. Olen siirtynyt pitämään enemmän henkilökohtaista, vähemmän parjaavaa blogia Livejournalin puolelle ja arvattavasti kirjoittelu täällä on jäänyt vähemmäksi. En raaski kuitenkaan heittää kaikkea tätä bittimaailman syövereihin vaan annan tämän näivettyä omassa yksinäisyydessään. Jos joskus palaan. Kiitos kuluneista vuosita ja jallajalla, mitä tähän pitäisikään sitten ikinä lässyttää.

Kuitenkin viimeinen kysymys: Mille osalle kanaa kananmakuisten nuudelien pitäisi maistua? Koipien? Sulkien? Lihan?

Perfektionistin päiväkirja

(jos ette raaski luopua, tulkaa tänne!)

Houkuttelee

2009-01-29T23:09:01+02:00

Ajattelin palata parjaamaan massailmiötä, joka on jälleen kohdistunut minulle läheisiin asioihin. Ei riittänyt, että eräässä laulajanetsintäkisassa häpäistiin kahden suosikkiyhtyeeni ehkä parhaimmat kappaleet vaan kirjasarja, johon ihastuin sen ensimmäisessä, non-teini – ja elokuva-aallossa, pitää tehdä massailmiöksi. Puhun tietenkin Twilight-saagasta. Melkein itkin yhtenä päivänä, kun näin kauniin, kovakantisen kirjan muuttuneen rumaksi leffaa mainostavaksi pokkariksi. Kannen vaihdos vie minusta puolet sarjan kauneudesta. Toisen puolen vie se, että lapset näkevät vain Edwartin, OME!!!

Arvasin aikoinaan, että tästä kirjasta tehdään elokuva, mutten voi lakata kysymystä, miksi? Vastaus on helppo mutta ei tyydyttävä, sillä mistä tahansa opuksesta voi saada hyvän kassamagneetin myös valkokankaalla, mutta miksi se piti tehdä Houkutukselle? Sen kanssa iskee sama ongelma kuin Pottereiden aikanaan. Miten äärettömän kauniista kirjasarjasta voi toteuttaa kelvon elokuvan? Vastaus: ei mitenkään. Mistään ei löydy maailman täydellisintä 17-vuotiasta vampyyriä, joka täyttäisi jokaisen nuoren tytön kuvan Edwart Cullenista. Kukaan nuori tyttö ei voi olla niin tavallinen mutta silti erilainen kuin Bella Swann. Mikään paikka missään tämän maailman kolkossa ei voi olla niin masentava kuin Forks. Yksi tietty, rajattu ryhmä ei voi tehdä elokuvaa maailmasta, josta jokaisella on se oma, oikea kuvansa. Jos minulla asiassa olisi yhtään vaikutusvaltaa, kieltäisin tekemästä kirjoista elokuvaversiota. Ne onnistuvat valitettavan harvoin ja vaikka olisivatkin hyviä, kuka muka myöntää, että näytelty kuva peittoaa kirjoitetun tekstin? Minulle se tuntuu hyvin absurdilta, mielipuoliselta, mutta selitetään se rakkaudellani kirjoihin. Helvetin jenkkimeininki!

Vuosi 2008

2008-12-28T20:25:00+02:00

1. Mitä teit vuonna 2008 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?
Monia asioita. Mikähän olisi niistä tärkein? Varmaan nyt läheisin on tämä ensimmäinen reiän paikkaus hammaslääkärissä, mutta eihän se ole hienoa tällaisessa merkinnässä. Muutin omilleni ja olen hallinnut elämääni monella uralla itsenäisesti.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
En tehnyt sellaista viime vuonna, koska tiesin etten sitä tulisi kuitenkaan pitämään.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei kai?

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei kai? En ainakaan muista olleeni hautajaisissa.

5. Missä maissa kävit?
En käynyt missään mutta toisaalta, eikö tuota viime vuonna tullut käytyä neljässä maassa joten se kompensoi?

6. Mitä haluaisit vuodelta 2009 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2008?
Olisi liian kurjaa ja katkeraa vastata, että todellinen, tajunnanräjäyttävä rakkaus, mutta se on se, mitä olen kaivannut jo niin kauan, että vastaan kuitenkin sen.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2008?
6.6.2008: "_______________ on valittu opiskelemaan lukuvuodeksi 2008-2009..."
Vieläkin jaksaa hymyilyttää, kun avasin sen kuoren ja itkin samalla kun tanssin ripaskaa ja etsin puhelintani. Ja naapureilla oli varmasti ihanaa. Myös se kesäilta elokuussa, jolloin vain oltiin S:n ja M:n kanssa ja puhuttiin ja puhuttiin ja puhuttiin...

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
Opiskelupaikka mistä halusin.

9. ...ja suurin epäonnistuminen?
Olen edelleen ilman sitä suurta rakkautta.

10. Kärsitkö vammoista?
Kaaduin selälleni ja muljautin oikean kyynärpään ja siitä syystä kipuilen sen kanssa yhä.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Voi materialismi, olen ostanut miljoonia ihania tavaroita. Uusi sänky on aika kuumaa kamaa, samoin tuo uusi kirjahylly ja pöytälamppu. Kaikki tavarat.

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Äidin. Siitä on tullut niin äiti. Ja vanhemman pikkuveljen: siitä on tullut niin huolehtiva isoveikka Tumpille ja muutenkin se on niin suloinen nykyään.

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Isän.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Vaatteisiin ja materiaan, viime aikoina mennyt myös vuokraan.

15. Mistä innostuit eniten?
Oman kämpän sisustamisesta. Vaikka eihän tämä ikioma ole mutta menee semisti.

16. Mikä albumi / kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2008?
Apulanta: Kuutio. Siihen on liittynyt niin suuria asioita, että sen kautta maalautuu koko mennyt vuosi, vaikka levy ilmestyikin loppuvuodesta.

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt:

i. Onnellisempi vai surullisempi?
Olen onnellisempi. Vuosi sitten tulin Ranskasta: oli kaipuu sinne ja tänne, epävarmuus tulevasta ja pelko kaikesta.

ii. Lihavampi vai laihempi?
Toivon että laihempi, luulen että lihavampi.

iii. Rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi: kannatti olla kesä töissä.

18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Olleeni rohkeampi.

19. ...entä vähemmän?
Pätevämpi: en kuitenkaan oikeasti ole sellainen, mitä olen antanut ihmisten viime kuukaudet ymmärtää. Siinä onkin ongelma, joka pitää selvittää heti ensi vuonna. "Enemmän angstiä, vähemmän pätemistä."

20. Miten aiot viettää uudenvuoden?
Luultavasti suuntaan J:n kaupunkiin ja koetan viettää aikaa niiden ihmisten kanssa, jotka tietävät hauskaa seuraa ja ovat minulle tärkeitä sekä läheisiä alis ystävät.

21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
En tiedä tahtoisinko muuttaa mitään tänä vuonna, sillä tänä vuonna olen oppinut niin paljon, että jokainen kokemus on ollut sellainen, että niitä on tarvittu.

22. Rakastuitko vuonna 2008?
En kehenkään henkilöön: koin syvemmän kiintymyssuhteen elämääni ja pintapuolisen ihastuksen alkutalvesta.

23. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Mitä ne on, jotain syötävää?

24. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Täydelliset naiset. Bokseilta olen innoissani katsellut Roswellia ja Sex and the Cityä.

25. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
Vihaan isääni, kaikkea mitä se on tehnyt tai pikemminkin jättänyt tekemättä. Vihaan edelleen niitä, jotka menestyvät epäoikeudenmukaisin perustein.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Niitä oli paljon: Markus Zusakin Kirjavaras, Stephenie Meyerin Houkutus ja Riikka Pulkkisen Raja.

27. ...entä musiikillinen löytö?
CMX.

28. Mitä halusit ja sait?
Koulupaikka, Sex and the City DVD-boksikokoelma valmiiksi (siis ei se kenkälaatikko vaan irtoboksit)

29. Mitä halusit, muttet saanut?
Oma yksiö, tajunnanräjäyttävä rakkaus

30. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Sovitus

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Olin töissä, jossa minulle tarjottiin syntymäpäiväkahvit kaikella kattauksella ja vielä hölmöt lahjankin antoivat. Olin niin otettu!

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?
Se oma yksiö: nauttisin jos saisin levitellä tavarani tasan sinne, minne tahdon.

33. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2008?
Perustyttömäinen, vivahde asiallisuutta

34. Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?
Ystävät

35. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
Toni Wirtasen voittanutta ei ole: se mies saa aina hymyilemään.

36. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?
Varmaan USAn presidenttikilpailu.

37. Ketä kaipasit?
Tyttökerhoa.

38. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Kaikki äärettömän mahtavat tytöt yliopistolta: minulla ei ole koskaan ollut näin hauskaa kuin mitä tänä syksynä.

39. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2008.
Elät itsellesi ja tärkeintä elämässä olet sinä.

40. Lainaa sanoituksia, jotka summaavat vuoden 2008.
"Kaikki sun pelkosi
talloo sun päällesi
hautaa sun toivon synkkiin uumeniin"

sekä

"Pelkään onnellisuutta
sillä tunnen sen vastakohdan
päivää on seurattava illan
ei voi muuttaa

Kirouksella on kasvot
jotka ihmistä muistuttaa
sen äänessä asuu lupaus
se valehtelee myös itselleen"

364 x älä osta mitään

2008-11-28T19:00:00+02:00

Pitikin sattua. Juuri se päivä, jolle on suunniteltu "tänään ostamme loput joululahjat ja kenties jotain kivaa itsellemme ennen tenttejä" on tietenkin mikäs muu kuin "Älä osta mitään" -päivä. Perustelin itselleni hyvin, miksi voin mennä kuitenkin tänään harrastamaan kulutusjuhlaa: olen opiskelija. Periaatteessa minulla on 364 kertaa vuodessä älä osta mitään päivä, koska rahani menevät jo muutenkin elinkustannusten kattamiseen.

On siis aivan perusteltua, jos haluaa edes joskus helliä itseään. Enkä edes hellinnyt itseäni rahallisesti eniten, koska tarkoituksena oli ostaa viimeiset (ja tärkeimmät sekä ehdottomasti hankalimmat) joulahjat äidille ja mummolle. Vaikka jälkimmäinen sanoi, ettei hän tarvitse mitään arvokasta, koska tärkeintä on, että tulen kotiin jouluksi niin minä en moista kuunnellut. Mummo on pitänyt minut ruuissa viimeiset pari kuukautta ja muistanut myös rahalla. Ei ollut mitään perusteltua syytä, miksei hän saisi lahjaa. Ostin pukinkonttiin Raija Orasta. Äiti oli myös hankala pala: olisin voinut aina mennä aidan ali ja ostaa vaateketjun X lahjakortin mutta ei. Ostin hänelle(kin) kirjan, Virpi Hämeen-Anttilaa. (Voin myös sitten itse lukea ko. kirjan.) Perustelen tätä sitten sille, että pitäähän minun tyhjentää sitä aukkoa, jonka äiti teki viemällä aimo pinon vanhoja kirjoja kirpputorille. Sitä paitsi, Virpi Hämeen-Anttila on äärettömän hyvä kirjoittaja. Joten nappiin meni. Veljet tulevat myös saamaan kirjat, toinen mummo saa hengellistä musiikkia (koska ei näe lukea) ja kultturellin vastainen sisko (ostin sille vuosi sitten nuorten kirjan, jota tämä on ehtinyt lukea viisi sivua) saa lahjaksi drinkkishakin. Olkoon se samalla kihlajaislahja: pur, kun ihan pelottaa kirjoittaa tuo. Onko se jotenkin ilmeistä, että kirjallisuuden opiskelija koettaa sivistää myös lähipiirinsä? Minusta tulee tosi paha ihminen, kun tämä opiskelu tästä etenee.

Nyt on siis joululahjat hommattu, kortit kirjoitettu, ensimmäiset tortut tehty ja joulumusiikki aloitettu. Ostin myös joulukalenterin eikä (toim.huom) ole vielä edes joulukuu. Koskaan en ole ollut näin ajoissa. Se lienee vain hyvä? Seuraavaksi pitänee alkaa suunnitella tentteihin lukua. Ensimmäinen lajiaan kun on tulevana torstaina. Perskules.

Turhuutta ovat...

2008-11-14T22:50:00+02:00

muotiblogit. Minun on pitänyt kirjoittaa tästä aiheesta jo useampaan otteeseen ja pariin kertaan olen aloittanut mutta tällä kertaa koetan saattaa työni päätökseen: koen mielipiteeni mitä tärkeimmäksi. Olen jo jonkin aikaa seurannut blogilistojen TOP-x listoja.Lähes poikkeuksetta kymmenen kärjestä puolet ovat nuorten tyttöjen vaatekaappien kuvauksille tarkoitettuja sivustoja, joissa mainostetaan kirpputoria/liikettä y/ompelijaa x/kaikkia edellä mainittuja. Kirjoitusasu on joko kamala/ihan kiva/sietämätön/siedettävä/mukiin menevä muttei koskaan täydellinen. Niistä teksteistä puuttuu mielestäni jokin, en tiedä... tunne, kenties? Tai sitten ne ovat liian hahmopainotteisia. Minusta blogin juoni on siinä, ettet näe henkilöä, joka sinulle kirjoittaa.

Entäs se lukijoiden puhuttelu? Olkoon kuinka muka-tuttavallista tahansa, se saa minut melkein voimaan pahoin. Vai mitä mieltä TE oletTE? Minä olen liian laiska puhuttamaan ketään noin ja lisäksi, minun ei tarvitse miellyttää ketään. Minä en pyydä keneltäkään kommenttia, eteenkin pyyntö on verhottu kysymykseen.

Toinen mikä noissa blogeissa suunnattomasti ottaa aivoon, on niiden samankaltaisuus. Tyylit on lainattu muotilehtien sivuilta, kirjoitus - ja ulkoasu on joka blogissa sama ja jos joku keksii jonkin kivan kyselyn, löytyy se pian myös muiden kaltaisten etusivulta myös. Omaperäisyys, anybody?

Mistä niillä ihmisillä edes on niin paljon rahaa, että jokainen asu näyttää siltä kuin se olisi ostettu jostain muusta kuin tusinaliikkeestä, josta samanlaisesta retkusta saa maksaa jo +20 euroa. Minulle ei ole koskaan annettu rahaa niin, että voisin joka viikko tai edes kuukausi ostaa jonkin kivan, uuden vaatekappaleen. Meillä kotona on aina painotettu sanaa säästäväisyys. Minussa on pinttinyt IT (isin tytöt) vastainen syndrooma enkä voi sietää ihmisiä, joiden näen käyttävän selkeästi jostain muotiliikkeestä ostettua paitaa. Vaikka he olisivat hankkineet rahansa ja vaatteensa itse, minulla on heitä kohtaan aina asenne, että tuossa menee IT. Se on ensireaktio, josta olen pahoillani.

Tämä versoo taas. Mutta pointti: en siedä muotiblogeja. En siedä sitä, että ne monopoloivat lahjakkaiden kirjailijoiden ajatuksia turhuuden, siis muodin, tieltä. Murisisin jos voisin.

Muutama mainos: jos tämä blogi ei tyydytä sinun henkilökohtaista himoasi minuu, tule LJ:lle. Friends only, mutta liitän jos vain tunnut tutulta. Muutin myös fonttikokoa täällä isommaksi. Alan tulla vanhaksi enkä enää jaksa tirkistellä.

Beauty mine, when thou shalt sleep

2008-11-14T20:46:00+02:00

Shall whisper: "Ah, thou didst not comprehend
The dead wept thus, thou woman frail and weak"--
And like remorse the worm shall gnaw thy cheek.
(Charles Baudelaire: The Remorse of the Death)

Minulla on viime aikoina ollut sangen monipuolinen miesvalinta. Aloitin syksyn reippaasti ranskalaisittain, kun löysin suuren kiinnostuksenkohteen, Charles Baudelairen. Mies oli kylläkin hyvin sadistinen ja olin havaitsevani jotain masokistia luonteenpiirteitä. Hän kuitenkin kirjoitti hyvin syvällisesti: sääli, että hänen älykkyytensä peittivät turhamaiset ajatukset siitä, millaista tekstiä ihminen saa kirjoittaa. Miesparka, aivan väärinymmärretty. Minuun hän kuitenkin vaikutti hyvin suuresti, vaikka kaikki eivät tätä tunnustusta kovinkaan sulata.

Hylkäsin kuitenkin Baudelairen sillä pitkäaikaisempi tuttavuuteni, Edwart Cullenin, tähden. On kuitenkin kerrottava, ettei hän tällä tapaamisellamme saanut minua vakuuttaman siitä, mitä oikein tunnen häntä kohtaan. En vakuuttunut täysin. Toivon ja samalla pelkään, että tämä suhde päättyy liian pian eikä tyydytä minua täysin. Tulevaisuus on kuitenkin avoin...

Sitten on parivaljakko Dostojevksi/Aristoles, jotka ovat luvanneet viikonlopun kanssani. Tuo ei kovin lämmitä mieltäni, minusta ei oikein ole mihinkään kolmen koplaan. Sitä paitsi, he ovat liian monimutkaisia miehiä minulle: heidän älykkyytensä sattuu sieluuni. He vaativat minulta liiaksi huomiotaan, mutta miten minä ratkean liian monelle? Miehet, minulla on myös sosiaalista elämää.

On se kurjaa miten kirjallisuus syö kaiken muun.

Lauantai

2008-10-18T20:56:00+03:00

Nyt tunnit matelee hiljaa
Minuutit ei juokse ollenkaan
Kun en voi sua koskettaa
Viikko täynnä odotusta
Lauantai tuo lohdutusta
Silloin jälleen sut mä
Nähdä saan uudestaan
(Apulanta - Nähdään maanantaina)

Lauantai-ilta kääntyy loppusuoralle. Istun keittön ruokapöydän ääressä ja koetan olla luova ja luovia eteenpäin koko viikonlopun kesken ollutta novellianalyysiä, jonka palautuspäivä on liian pian. Samalla mietin, miten organisoin tulevat tehtävät ja koetan prioirisoida niitä tiettyyn arvojärjestykseen. Juon alennuskaupan yllättävään hyvää ananassiideriä ja koetan keksiä, mitkä lyyrikat kuvaisivat tämän hetken olotilaani. Takana on työntäyteinen päivä, ainakin kolme tuntia haravointia käsivarret turtana. Odotukset ovat kuitenkin jo sunnuntaissa, jolloin palaan kotiin (Joensuu on kotini, loppupeleissä. Siellä olen saanut järjestettyä elämäni kauniiseen uumaan ja vaikka kuinka koetan väittää vastaan, nautin olostani siellä.) ja saan vieraaksi ihmisiä, joille olen menettänyt sydämeni. Kuinka näen itseni halaamassa heitä kaiken kaipuun täydeltä! Kauanko viime kerrasta on aikaa? Aivan liikaa! Huominen tulee olemaan kaunis päätös huikealle viikolle.

Ensimmäiset yliopiston tentit on koettu: en ole koskaan pitänyt itseäni kieliopin taitajana mutta johdatuksen tentin jälkeen olo oli melko varma. Taidan sittenkin osata nämä. Fennistiikan tentti ei ollut edeltäjäänsä kummempi. Se oli INHIMILLINEN, ottaen huomioon, kuka sen piti. Jos tällainen taso on ainakin ensimmäisenä vuonna, luulen selviäväni yliopistosta. Tietenkin stressi tulee aina olemaan yli-inhimillinen, kyllähän minä itseni tunnen. Olen liian tietoienn siitä, etten voi suhtautua rennosti asioihin, jotka mittaavat menestystä tai karsivat ihmistä. Siitä tulikin mieleen: pedagogisille pitäisi työstää se hemmetin "minä opettajana tästä 10 vuotta eteenpäin" mutta mitä siihen sanailee. Kauniita valheita? Vääristeltyjä totuuksia? Vai jotain ihan muuta? Mutta siitä ehkä joskus...

Tänään on lauantai. Taidan juoda lisää siideriä, odotan kaunista luovuuden hetkeä ja kuuntelen YUP:n klassikkoja. Toivottavasti teidän päivänne oli yhtä kaunis. Kippis!

Ylimysopiston ilkeät pilkunnussija naiset

2008-09-21T12:49:00+03:00

this seems real to me
you love me but you don't know who I'm
so let me go
(3 Doors Down - Let Me Go)

Eilisilta opetti taas paljon, vahvuuksiani humalaisena naisena. Kuten edellinen lausuma antaa ymmärtää, eilinen meni hyvin vahvasti viihtymyksen puolella. Vaikka koko kaupunki puhui (ja suuntasi) suomalaisen hevimetalli yhtyeen keikalle, oli jonkun valittava tiensä yhdelle kaupungin lihatiskeistä, joilta vaikka "impotentti ameeba" löytäisi kaltaistaan (kutu)seuraa. Itsehän lähdin rehellisesti vain viihtymään tyttöjen kanssa, mutta ennen pitkään, androgyynistä pukukoodista välittämättä, lääppijöitä roikkui iholla, hiuksissa, pakaroissa ja selässä. Kiitos, olen imarreltu, mutta silti kokoNAINEN. Se, että kehut, kuinka heilutan lanteitani tai kun kokeilet takamukseni kiintymystä, ei saa minua tarttumaan kravaatistasi ja viemään sinua kotiluolaani. Minä nimittäin osaan lyödä takaisin. Älä tartu minuun kiinni, jos et osaa odottaa vastaiskua. Vaikka minulla ei ole rinnassani museokylttiä (Älä koske!), luulisi sinun ääliö tajuavan, etten ole kuin auto, jonka pintaa hivellään ennen koeajoa. Muistuttaisin: minä liikun, minä puhun ja ennen kaikkea, minä ajattelen. Sinua ei onnista, jos koetat lukottaa minut käsilläsi seinää vasten, sillä vaikka olisin humalassa, taidan silti lyödä sinut seinään. Sitä kutsutaan tahdonvoimaksi.

Kuten voitte ehkä uumoilla, tällä menolla minusta tulee ilkeä ja kärttyinen vanhapiika, joka jää töihin ylimysopistolle ja opettaa sadoille eläville sukupolville suomalaisen kirjallisuuden klassikkonimet. Minä vain puhun ja kaikki muu minussa sammaloituu kun suuni holvit puoltavat sanoja. Katkeruus on kuollut niistä samoihin aikoihin kun vaihdevuodet kallistuivat kohti loppuaan ja hiusteni ruskea kääntyi ruutisavun harmaaksi. Minä rakennan hautaholvini ruostuneen kerrostalon alimpaan kerrokseen. Kuuntelen postilaatikosta elämän ääniä ja vakoilen ovisilmästä rakastavaisten suudelmia ulko-ovella. Keitän kahvia itselleni ja katselen jo kauan sitten kuluneita elokuviani hyllyssään. Ja sitten eräänä aamuna jätän menemättä töihini neljänkymmenen vuoden tunnollisen päivän jälkeen. Opiskelijat innoitsevat yllätyksenä tulleesta vapaasta iltapäivästä, mutta vasta viikon päästä huomataan jonkun puuttuvan. Kun pelastuslaitos murtautuu asuntooni, he löytävät minut vuoteltaani, pukeutuneena parhaimpiini ja lasittunein silmin kattoon tuijottaen, mitään enää näkemättä. Kuolinsyyksi arvellaan tuskastuminen. Kuolinilmoitukseen painetaan:
"Kuoli näkemättä elämää."

Hyvää sunnuntain jatkoa teille. Minä taidan palata fonetiikan termien pariin, luen sivusen Oidipusta ja keitän L:n kanssa pinaattikeittoa. Kun en vielä ole kuollut.

Post Mortmem: Kiitos M ja T kun saitte minut lähtemään. Te olette niin upeita! Eilinen oli paras baari-iltani ikinä, mutta tiedättehän, ei niitä paljon ole ollutkaan.

Jossakin on joku joka kohtaloni puolittaa

2008-09-15T21:16:00+03:00

And they all say, you are not alone here
So they all say, so they say to me
(Spank Me , Apulanta)

Elämä alkaa asettua uomiin. En olisi uskaltanutkaan toivoa tällaista yhteenkuuluvuutta ja ryhmään, yhteisöön kuulumista, näinkin pian. On niin äärettömän upeaa, että ympärillä on ihmisiä, jotka jakavat kanssasi saman kohtalon, saman uutuuden viehätyksen ja iljetyksen. Ei tarvitse yksin miettiä, kuinka selviän vai selviänkö lainkaan hengissä tästä pyörityksestä, tuleeko minusta iso ja ajattelevainen humanistinen akateemikko. Ei sillä nyt ole oikeastaan väliä. Sillä aikuistumisella.

Olen täynnä kokemuksia, jotka tahtoisin jakaa. Sen, kuinka fuksiaiset ovat olleet elämäni parhaat bileet, joista (toim.huom) muistan kaiken, jokseenkin syy joillekin tekemisille on vielä hakusessa. Ainakin siis se, minkä ihmee haalarimerkin menin tilaamaan, miten saimme aikaan räpin reilussa viidessä minuutissa ja oliko se papukaija vai undulaatti vai mikä sulkasato? Mutta ei kai sillä väliä, sillä en tullut uudessa kaupungissa ryöstetyksi/raistatuksi/hukkuneeksi/loukkaantuneeksi/onnettomaksi. Ei, olin vain hieman väsynyt ja aivan, matti kukkarossa. Voin myös kertoa, että tuota samaa väsymystä on riittänyt myös tähän päivään saakka. Pienet sille. Siitä sukeutuukin seuraava kysymys, jonka voi esittää vain tutkiva kolumnisti: joko on ihmisen aika mennä nukkumaan?

Ah, aivan. Luennot ovat osoittaneet todellisen karmansa. Tiedän nyt tasan tarkkaan, miksi minulla on pääaineena kirjallisuus ja suomi vasta sivuaineena: aivan, sivuutan suomen asiat täysin torkkumalla horroksen tapaisessa väsymysolotilassa kun taas kirjallisuudessa päden, ainakin omassa päässäni.

Kämppistasaus: en ole nähnyt toista kämppistäni hahmona viikkoon. Tiedän hänen olleen täällä, sillä toisella kämppiksellä on hänestä varma näköhavainto eilisillalta. Emme ole yksin, hän on seurassamme.

Akateemikot tylsiä... Juu, ei

2008-09-05T15:30:00+03:00

Minulle on väitetty, että kaikki, jotka opiskelevat yliopistossa, ovat tylsiä. Heillä on keskijakaukset, salkut, silmälasit ja lukusalien pölyä hartioilta. He ovat yhtä kuivia kuin aineet, joita opiskelevat ja akateemikkojen ajatukset toimivat kahvilla. Lisäksi akateemikkojen sisällä on olemassa myös humanistit. Nimi alkaa samalla kirjaimella kuin haukotus ja harmaavarpuset eivätkä nämä kyseiset henkilöt tiedä mitään muuta kuin opiskelun. Höpöhöpö sanon minä. Tähän mennessä kaikki humanistit, joihin olen viikon aikana tutustunut, ovat äärettömän hauskoja tapauksia eivätkä he sano ei hyville bileille. En ole koskaan kuunnellut tai heitellyt niin huonoja juttuja kuin humanistien "opintomatkalla".

Kaikki mahdolliset stereotypiani yliopistosta ovat todella varisseet. Akateeminen vastuu ja vapaus ovat laajempia käsitteitä kuin osasin koskaan kuvitellakaan (varsinkin ensimmäinen, purr). Silti nautin tästä uudesta opiskelusta: siinä on niin paljon liikkuvia osia, että on melkein ihanaa, kuinka pää menee sekaisin ja kaikki tuntuu uudelta. Täytyy koettaa päästä pois jämptistä, eksaktista elämäntyylistäni: se tappaa.

Kun seuraavan kerran yökerhossa istuessanne nauratte pöydällä tanssivalle nuorelle opiskelijalle, joka lopulta tippuu tuolilta, ajatelkaa: se saattoi olla akateemikko.